Pain On Creation

Vuoden 2004 alussa Suomen hard dance skeneen nousi uusi artisti nimeltä Pain On Creation. Tähän kaksikkoon kuuluu Jarno Paappanen ja Marko Mehtonen. Jarno aloitti pianonsoiton musiikkikoulussa 7-vuotiaana, soitti sitä yhdeksän vuotta ja julkaisi ensimmäiset kappaleensa vuonna 1990. Vuonna 2000 hän jätti tracker maailman ja osti siedettävät laitteet, joilla pystyi tekemään ammattitasoista musiikkia. Siitä lähtien hän on kuluttanut paljon aikaa ja vaivaa musiikin parissa.

Marko on aina ollut musiikki-intoinen, mutta vuonna 2000 Dj Proteuksen setit saivat hänet innostumaan. Hiukan myöhemmin Marko tapasi Jarnon ja huomasi heillä olevan paljon yhteistä, varsinkin musiikin osalta. He rupesivat tekemään yhdessä musiikkia vuonna 2000 ja ovat kehittäneet aidosti peräänantamattoman musiikkityylin, jossa yhdistyy hardnrg ja freeform. Heidän tyylinsä koostuu raaoista leadeista ja kauniista, tummista ja melankolisista melodioista. Heidän live-esiintymisensä on hyvin intensiivinen ja täynnä energiaa ja asennetta. Suunnitteilla on myös kehittää heidän esiintymistä soittamalla lähiaikoina ulkomailla.

Vuoden aikana tämä FINRG:n tulokas on esiintynyt monessa vaikuttavassa kotimaisessa tapahtumassa, kuten Säde, FINRG Tour, Rush ja Loco. Vaikka 'Lush' on luultavasti heidän tunnetuin kappaleensa, duo on pysynyt aktiivisena ja tehnyt 11 kappaletta eri levy-yhtiöille, mm. FINRG Hard, Camel Records, Electronic ja uudelle suomalaiselle Teflon Bullet -levy-yhtiölle.

Musiikilliset vaikutteet: Captain Tinrib, Weirdo, Karim, Lab 4, Alek Száhala, Carbon Based ja Epilim (RIP).

Pain On Creationin viralliset kotisivut
Tarkemmat tiedot keikoista: www.klubitus.org

SHOP

www.finrg.com

TAKAISIN